OAKLEY NIMITTÄÄ TRAVIS SCOTTIN SEN CHIEF VISIONARY OFFICERKSI, MIKÄ ON ALKUA MONIVUOTISELLE YHTEISTYÖLLE TULEVAISUUDEN KUVITTELEMISEKSI UUDELLEEN

Travis Scott on jo vuosia edistänyt Oakley-merkin menestystä esiintymisasusteidensa ja lasivalintojensa kautta huippumenestyksekkäällä Circus Maximus -kiertueellaan, ja nyt nämä kaksi huippubrändiä ovat yhdistyneet tekemään virallista yhteistyötä, valmiina uudistamaan lasit, pukeutumisen ja paljon muuta.

Oakley on nimennyt virallisesti Travis Scottin kaikkien aikojen ensimmäiseksi Chief Visionary Officerksi, ja se on ilmoittanut monivuotisesta yhteistyöstä, joka tulee uudistamaan brändin luovan tulevaisuuden. Travis Scott ja hänen Cactus Jack -tiiminsä tulevat toimimaan läheisessä yhteistyössä Oakleyn kanssa suunnittelun, innovaation ja kulttuurisen vaikutuksen viemiseksi uudelle tasolle.

Viimeisten vuosien aikana Travis Scott on ollut merkittävä eteen päin vievä voima Oakleyn kulttuurisessa renessanssissa. Hän on yhdistänyt brändin tunnuksenomaiset lasit post-apokalyptiseen kiertuevaatetukseensa, nostaen näin brändiä esiin luomalla omalaatuisia ja luovia yhteyksiä. Scottin nimeäminen Chief Visionary Officerksi aloittaa uuden luvun Oakleyn 50-vuotisessa historiassa, joka on saanut epätavanomaisen tuntumaan väistämättömältä.

"Tänään Oakleyn historiassa alkaa aivan uusi ajanjakso, kun voimme ylpeinä ilmoittaa Travis Scottin olevan uusi Chief Visionary Officermme. Tässä nimityksessä on kyse luovuudesta ja luottamuksesta, ja tarkoitus on kehittää jotakin, joka on paitsi erilaista, myös määrittävää", kuvailee Caio Amato, Oakleyn Global President.

Travis Scott ja hänen luova Cactus Jack -tiiminsä tulevat toimimaan yhteistyössä Oakleyn kanssa ja luomaan uusia kampanjoita, muotoilemaan uudelleen Oakleyn klassiset tyylikatalogit sekä tarjoamaan näkökulman Oakelyn tuleviin laseihin ja asusteisiin, joista eräät ovat Travisin suosikkivarusteita kiertueilla.

Yhteistyökumppanit tulevat myös luomaan täysin uudenlaisia lasityylejä ja esittelemään Travis Scottin Cactus Jack -brändin linssien myötä yhteistyön tuloksena saavutettuja asusteita.

"Minua inspiroi se, minkä ihmiset uskovat mahdottomaksi. Kyse on kulttuurin edistämisestä ja ideoiden työstämisestä sen selvittämiseksi, kuinka pitkälle niiden avulla pääsee", toteaa Travis Scott, Oakleyn Chief Visionary Officer. "Oakleyn suunnittelukyky on aivan omalla tasollaan, ja minun on oltava osa sitä. Kehittelemme jotakin, missä perinne yhdistyy tulevaisuuteen - ja tämä on vasta alkua."

Yhteistyön alkamisen juhlistamiseksi saataville tulee tänään kolme Day Zero -tuotetta, osoitteessa shop.travisscott.com. Klassisia aurinkolasien markkinointimateriaaleja improvisoiden rajoitettu erä sisältää 3 julisteen paketin ja kaksi vaatekappaletta, jotka ovat vihje siitä, mitä on tulossa.

Pysy ajan tasalla: @travisscott // @oakley // shop osoitteessa Oakley.com

OAKLEY

Oakley perustettiin vuonna 1975 ja sen pääkonttori on Etelä-Kaliforniassa. Nykyään se on yksi maailman johtavista tuotesuunnittelijoista ja laadukkaista urheilutuotemerkeistä. Oakleylla on yli 900 patenttia, ja sen alaisuudessa toimii luovia tahoja, keksijöitä, idealisteja ja tiedemiehiä, jotka kaikki pyrkivät intohimoisesti luomaan suunnittelun ja innovaation avulla inspiroivia tuotteita ja kokemuksia. Tämä filosofia on tehnyt Oakleysta yhden markkinoiden tunnetuimmista ja omintakeisimmista brändeistä, ja maailmanluokan urheilijat ympäri maailmaa käyttävät sen tuotteita korkeatasoissa kilpailuissa. Oakley laajensi asemansa eräänä maailman johtavista urheilulasibrändeistä kattamaan myös asusteet ja lisävarusteet, kehittämällä miehille ja naisille urheilu-, liikunta- ja elämäntyylituotteiden valikoiman.

TRAVIS SCOTT 

Kansainvälisesti tunnettu supertähti, Houstonista kotoisin oleva Travis Scott ei ole johtohahmo vain musiikkimaailmassa, vaan myös muoti-, elokuva- ja kulttuurimaailmassa. Timanttisertifioitu, GRAMMY® Award -nimetty artisti, suunnittelija, tyyli-ikoni, näyttelijä, tuottaja, yrittäjä ja Cactus Jackin toimitusjohtaja ja perustaja on muuttanut hiphop-maailman suuntaa läpimurtoalbumeillaan ja keskustelua synnyttävillä elokuvillaan.

"Vuosikymmenen parhaaksi albumiksi" julistettu, kriitikoiden ylistämä UTOPIA on tehnyt hänestä kulttuurin ääni-innovaation keulakuvan, ja levy oli eniten myyty hiphop-julkaisu vuonna 2023, pysyen 1. sijalla Billboard Top 200 -listalla neljä viikkoa peräkkäin, toistojen ollessa yli 50 miljardia maailmanlaajuisesti. UTOPIAN julkaisuhetkellä GRAMMY®-nimetty Travis Scott oli huipulla niin esiintyjänä kuin lauluntekijänä, tuottajana ja yhteistyökumppanina, ja se osoitti jälleen kerran, että hänen musiikkinsa on ainutkertaista.

Travisin loppuunmyyty 76-päiväinen Circus Maximus -kiertue tuotti bruttotuloja uskomattomat 209,3 miljoonaa dollaria, yleisön ollessa 1,7 miljoonaa henkeä. Kiertue rikkoi useita myyntiennätyksiä Yhdysvalloissa ja se oli virallisesti historian tuottoisin rap-kiertue.

Scott teki historiaa myös ensimmäisenä rap-artistina ollessaan pääesiintyjä loppuun myydyssä konsertissa Los Angelesin SoFi-stadionilla. Tätä seurasi yhtä suuri menestys Euroopassa ja Isossa-Britanniassa, mikä teki kiertueesta yhden lähihistorian kaupallisesti menestyksekkäimmistä hiphop-kiertueista. Lontoossa Scott esiintyi Tottenham Hotspur -stadionilla, yleisön ollessa 48 500 henkeä ja tuottojen ollessa 6,6 miljoonaa dollaria, mikä oli hänen kaikkien aikojen suurin pääesiintyjäkeikkansa. Lisäksi hän rikkoi Tottenham Hotspur -stadionilla kaikkien järjestettyjen tapahtumien, mukaan lukien NFL, myyntiennätyksen.

Scott jatkaa johtoasemansa vahvistamista: hänen uusin singlensä, "4x4", debytoi 1. sijalla Billboardin Hot 100 -listalla. Tämä on Scottin viides listaykköseksi noussut single.

Sen lisäksi, että Travis Scott on kiistämätön kulttuurin edelläkävijä ja rajojen rikkoja, hän on myös ensimmäinen henkilö, joka ei ole urheilija ja jolla on omat Niken ja Jordanin kenkä- ja vaatekokoelmat. Travis perusti Cactus Jack -säätiön 501(c)(3) tavoitteenaan tukea Houstonin nuoria lelukeräyksillä, HBCU-opistojen stipendiohjelmilla ja maksamalla koulutusprojektien ja luovien projektien kuluja.

DOWNLOAD OAKLEY X TRAVIS SCOTT IMAGES

ZIP 66 MB

CLAIRE BARRY

OAKLEY GLOBAL PR DIRECTOR

Jaa

Uusimmat tarinat

Website preview
Oakley® Suture Coat
Oakley® Suture Coat ‑aurinkolasien idea on saatu ikonisista vuoden 2001 Scar-laseista, ja niissä rohkea muoto yhdistyy tinkimättömään tarkkuuteen. Kevyt O-Matter™-materiaali tuo kestävyyttä ja kahdessa koossa saatavat Unobtainium®-nenätyynyt tuovat pitoa, joka varmistaa mukavuuden koko päiväksi.Oakley® Suture Coatin yksilöllinen ulkolinssin muoto, kokokehys ja veistoksellinen muotoilu ovat kehitysaskel Oakley® Suture Jacket ‑aurinkolaseista, joissa on puolikehys. Lisäksi Suture Coat ‑aurinkolasien läpinäkyvissä silikonisissa sankapehmusteissa on sangan takaosassa tunnusomainen O-Matter™-materiaalista valettu piikki. Suture Coat on tarkoitettu sopimaan urheilulliseen sekä tyyliä arvostavaan elämäntapaan ja vetoaa heihin, jotka arvostavat tinkimätöntä suorituskykyä sekä erottuvaa tyyliä.
oakley-media-hub.prezly.com
Website preview
CACTUS JACK x OAKLEY CHAPTER 001
KOLME KEHYSMALLIA AINUTLAATUISISSA VÄREISSÄ – RAJOITETTU ERÄ
oakley-media-hub.prezly.com
Website preview
PERINTÖ JATKUU: OAKLEY® JACKETS -PERHE JA OAKLEY® JAPAN FIELD GEAR -MALLISTO PALAAVAT UUDISTUNEINA
Ihmissilmän muotoja mukailevan muotoilun uusi aikakausi alkaa, kun Oakley® Jackets tekee paluun vuoden 2026 syksy/talvi-mallistollaan. Jackets-malleista on tullut pelottoman suorituskyvyn, yksilöllisyyden ja kapinallisuuden symboli. Ne rikkovat totuttuja sääntöjä ja tuovat huomisen muotoilun tähän päivään. Jackets-perheen uudet jäsenet jatkavat eri tyylien yhdistelyä ja vallitsevien normien haastamista. Ne ilmentävät Oakley®-brändin uraauurtavaa henkeä ja pysyvät samalla uskollisina alkuperäiselle DNA:lle. Cage Jacket säilyttää ajattoman siluettinsa, joka on päivitetty tähän päivään sivusuuntaista ilmavirtausta säätelevällä muotoilulla. Portal Jacket puolestaan ammentaa urbaanista alkuperästään ja tuo takaisin Jackets-mallien ikonisen 90-luvun ilmeen tarjoten monille sopivan mallin tyylistä tinkimättä. Vuoden 2001 ikonisesta Scar-mallista inspiraationsa saanut Suture Coat yhdistää rohkean muotoilun ja tinkimättömän tarkkuuden ilmeessä, joka toimii niin kentällä kuin kadullakin....
oakley-media-hub.prezly.com

Tietoja yrityksestä Oakley Media Hub